maanantai 29. tammikuuta 2018

Älä hauku itseäsi


Olen viimeaikoina pannut merkille yhä useammassa asiassa, että ihmiset ovat hyvin ankaria itseään kohtaan. Erityisesti taiteilijat ja muut luovalla alalla toimivat.


Otan nyt esimerkiksi YouTuben monituiset videot, joissa milloin kukakin tubaaja katsoo videoita omilta vloggaamisen alkuajoiltaan. Aika monesti tubettajan puheet voi tiivistää yhteen lauseeseen: "apua, oompa mä ollu gringe ja nolo!"
Surullisen harvat katsovat vanhoja töitään tyytyväisinä tai edes jonkin positiivisen tunteen kautta.


Jopa jättimenestys Your namen ohjaajan Makoto Shinkain sanotaan vähätelleen elokuvaansa. Kyse ei siis ole siitä, kuinka hyvä lopputulos ikinä on, jos se ei itselle riitä.




Kun haukkuu oman menneisyyden minänsä tekosia ja töitä, tulee samalla haukkuneeksi niitä, jotka ovat taitotasossaan tällä hetkellä siellä. Lisäksi itseäni ainakin ahdistaa ajatus, että tulevaisuuden minä haukkuisi minun nyt tekemiäni töitä. En halua olla sellainen.


Kuinka paljon enemmän ihmiset tekisivät taidetta - tai oikeastaan ihan mitä tahansa - jos he osaisivat olla armollisia? Minä ainakin tekisin. Mutta minulla on vielä paljon opittavaa armollisuudesta.


Älä hauku itseäsi. Sinä olet kuulemassa.

10 kommenttia:

  1. Tää on aivan tosi juttu. Takana voi varmaan olla varsinkin kulttuuriin sidonnaiset asiat ja sekä se mihin meidät opetetaan. Esim. Japanissa itsensä kehuminen ei ole hyvästä, sillä siellä kuuluu ajatella toisia, periaatteessa pyytää anteeksi omaa olemassa oloaan ja itsensä nostaminen alustalle on iso tabu. Suomalisellakin yhteiskunnassa katsotaan kieroon jos joku erehtyy kehumaan omaa työtään. Tämä on mielestäni väärin, sillä omista töistään pitää ja saa olla ylpeä. Itsekin olen pyrkinyt opettelmaan pois itsensä vähättelystä, mutta se on juurtunut yllättävän syvälle.

    Hienoa, että otit asiaa esille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdinkin tuossa kirjoittaessani, että liittyyköhän Makoto Shinkain itsensä vähättelyyn joku kulttuuriero. Ihanaa, että joku tietää!

      Sanos muuta - aina juuri kun olen kuvitellut päässeeni täydellisyyden tavoittelusta ja itsen vähättelystä eroon, tajuan, että jostain toisaalta se taas pilkistää esiin.

      Ihmisten pitäisi (myös minun) uskaltaa olla ylpeitä, ja käsittää ylpeyden ja itseriittoisuuden ero.

      Kivaa kun kommentoit! :)

      Poista
  2. Awww! Sinä olet viime aikoina kirjoittanut ihanan rohkaisevia tekstejä, ja tässä tuli taas yksi sellainen. Se on ihan totta, että minäkin sorrun ah-niin-usein haukkumaan omia tekstejäni. Pitänee yrittää päästä tästä suomalaisesta "vaatimattomuudesta" eroon ja lisätä omia kehuja. Omat kehut eivät haise, vaikka niin väitetäänkin! Ja ehkä, jos oppii olemaan armollinen itselleen ja kehumaan itseään, sitä alkaa antaa muillekin helpommin ja enemmän positiivista palautetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi! :)

      No niinpä, ja ihana huomio! Muistan joskus itse alkaneeni suhtautua itseäni kohtaan suvaitsevammin, kun aloin kehua paljon muita (enkä tehnyt sitä niin, että olisin sujauttanut itsehaukkumista mukaan, tyylillä: "vau, onpa sulla hienot kengät, paljon hienommat kuin nää mun" :D ).

      Itsensä haukkuminen varsinkin ääneen on muuten kamalaa kuultavaa. Jotenkin sitä itseään haukkuessa tulee sellainen olo, että vähättelemällä itseään antaa jotenkin paremman kuvan muille, mutta oikeasti sitä on tosi rasittavaa kuunnella. Opiskellessa törmää juttuihin "no mä keksin nyt tämmöisen idean, tää on oikeastaan ihan huono, mutta pakko oli keksiä ja minä nyt en vain kykene parempaan". Tai jos kehun jonkun työtä, saatan saada vastauksen laatua "no kiitos, tässä on kyllä vielä hirveästi tehtävää ja pitää parantaa vielä tuota ja tuota, enkä ole varma mitä tästä tulee oikeastaan."

      Se että haukkuu omia töitään, ei saa muita arvostamaan niitä enempää, tai katsomaan niitä suopeammin. Ja sanat ovat siitä kieroja, että niillä on voimaa muuttaa ajattelua. Muut alkavat tosissaan uskoa, mitä sanot - sinusta itsestäsi puhumattakaan.

      Oho, kirjoitinpa pitkästi. Tämä on niin mehevä aihe! :D

      Poista
  3. Luonnostelin noin kilometrin pituista kommenttia, mutta yritän nyt ainakin puolittaa sen.

    Siis: Kiitos tekstistäsi! <3 Sen luettuani joku pisteli kylkeä - huono omatuntohan se siinä. Se kertoi minulle seuraavat asiat:

    1) Olen liian usein armoton omia töitäni kohtaan, vaikka ne eivät taidetta olekaan. En kyllä myönnä tai koe niitä suoranaisesti haukkuneeni, mutta en ole niihin aina jälkikäteen tyytyväinen (ja nämä ovat niitä, joihin en ole tekohetkelläkään ollut täysin tyytyväinen; on helpompi suhtautua armollisesti jälkikäteen niihin töihin, joista on tekohetkellä ollut ylpeä, ja niitäkin onneksi on). Työn alla siis: opetella olemaan loukkaamatta itseään; rakentavan kriittinen suhtautuminen sallittua, mutta armollisin silmin, kunnioittaen sitä, että ne menneet työt ovat kuljettaneet tähän päivään.

    2) Tulipa mieleeni eräs käymämme keskustelu, jossa pohdin, katuvatko taiteilijat hyvin nuorena tekemiään töitä, ja sinun (viisaampi) näkemyksesi oli, että sehän on vaan hienoa nähdä taiteilijan kehitys. Tajusin nyt, että pohdintani saattoi ymmärtää niin, että ajattelisin, että näitä nuorena kirjoitettuja tekstejä/tehtyjä teoksia tulisikin hävetä, vaikka en ollut tarkoittanut sitä niin. En ole myöskään ajatellut, että jonkin taideteoksen/kirjoituksen/tms. kritisoinnin voitaisiin ajatella olevan kaikkien "samantasoisten" teosten kritisointia (kohdistuu tämä sitten omaan tai toisen työhön). Mutta yritän muistaa huomioida tämän jatkossa, jotta en loukkaa ketään "sivullista" tahattomasti. Enkä tietenkään haluaisi loukata myöskään varsinaista arvioinnin kohdetta antaessani palautetta jostakin, vaan kannustaa. Työn alla: opetella puhumaan niin, ettei loukkaa muita mielipiteillään tai kommenteillaan. (Ja onhan se niin, että se, pidänkö vai enkö minä pidä jostakin asiasta, ei kyllä kerro mitään siitä, etteikö joku voisi pitää tai tekijä saisi olla ylpeä.) Olen ajatellut olevani itseäni kohtaan välillä turhan armoton, mutta ehkä olen ollut sitä myös muita kohtaan, ymmärtämättäni, vaikka olen muuta luullut.

    3) Olen suhtautunut menneeseen minään kutakuinkin hyväntahtoisella hymähdyksellä, tietäen tulevan minän suhtautuvan nykyiseen minään samoin: ei järin vakavasti, mutta aavistuksen nolona. Kierteen voisi kuitenkin muuttaa ja suhtautua armollisesti ja kunnioittavasti menneeseen ja nykyiseen minään nyt, niin ehkä tuleva minäkin katselisi nykyistä minua myöhemmin samoin.

    Ja aion nyt suhtautua armollisesti siihen, etten osannut tiivistämisen taitoa, ja siihen, ettei kaikki kirjoittamani ehkä ollut täysin aiheeseen liittyvää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli mielenkiintoista lukea, eli olisi pidempikin kommentti mennyt aivan sujuvasti. Ja ole hyvä! <3

      Tuo on totta, että on helpompi olla ylpeä vielä pitkän ajan päästäkin niistä töistä, joista on ollut ylpeä tekohetkellä. Tosin toisinaan kieroutunut ajattelu saattaa kääntää jutun niinkin, että "ja minä olen ollut tästä vielä ylpeä, voi kamala!"

      Hmm, en usko ajatelleeni sinun tarkoittaneen tuota. :D Ja tässäkin sivullisten tunteiden varomisessa kannattaa muistaa kohtuus, elämä on kokemista, ja kaikkea ei voi toisten puolesta varoa. Kannattaa siis muistaa se armollisuus itseä kohtaan tässäkin, eikä vaatia itseään huomioimaan kaikkien tunteita kaikilta kanteilta. Vieläpä, koska joskus negatiiviset tunteet voivat synnyttää positiivisia tekoja ja oppimista toisissa ihmisissä. :)

      Olen koittanut luoda hyvää suhdetta tulevaisuuden ja menneisyyden miniin/minäihin/minä-henkilöihin (ei taida olle tuolle sanalle suomeksi taivutusta :D) suhtautumalla kannustavasti ja kiitollisesti menneisyyden minän tekemisiin ja ajatuksiin, ja luottaen siihen, että tulevaisuuden-minä on selvinnyt siitä, mitä nyt tuskailen (ja salaa tsemppaa minua, vaikken sitä tiedäkään).

      Ajattelun muuttaminen on tuskaisen vaikeaa (olen varma, että aivot on laiskin eli, mitä ihmisellä on), mutta ehdottomasti kannattaa kiinnittää huomiota omaan minä-ajatteluun. Tsemppiä siihen! <3

      Kiitos kommentista, olipa näitä hauska pohtia!

      Poista
  4. Tämä on kyllä laaja ja mielenkiintoinen aihe. Jo otsikon luettuani aloin haukkua itseäni siitä, että haukun itseäni ihan liikaa. Että hyvin taas siihenkin asiaan osasin reagoida. Heh. Aivoja on kyllä mahdottoman vaivalloista opettaa ajattelemaan asioista uusilla tavoilla. Enkä nyt tarkoita vain tätä itsekriittisyyttä ja -mollaamista vaan ylipäätään. Mutta pikkuhiljaa. Pitää vaan kiinnittää huomiota ajatuksiin ja toimintaan ja korjata tekemisiään kun huomaa haukkuvansa itseään turhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kun kävit kommentoimassa - sori, että vastauksessa kesti!

      Haha, tämä on kyllä aika hankala aihe opettaa omille aivoille. On ollut mukavaa, kun tämän viikon ajan olen yrittänyt keskittyä tähän aiheeseen enemmän. Ehkä pientä muutosta lähtee hiljakseen liikkeelle. :)

      Tsemppiä siihen myös sinulle!

      Poista
  5. Oon kanssa huomannut monen tubettajan tekevan noita reaktio videoita vanhoihin videoihin. Sitten osa myos lukee aaneen vihakommentteja. Ehka se johtuu siita etta olen erityisherkka ihminen niin uskon vahvasti sanontaan "dont feed the trolls". Itse kun katson vanhoja videoita ehka valilla hakeltaa se kun en osannut editoida ollenkaan. Se kuuluu kaikki oppimisprosessiin. Sama juttu jos luen vanhoja blogitekstejani. Ne ovat ihan erilaisia tyyliltaan mita nykyiset. Toivottavasti voit hyvin ja inspiroidusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kuulla sinusta pitkästä aikaa! :) hauskaa että kommentoit.

      Joo tuo vihakommenttien luku on hiukan erikoinen konsepti videoaiheeksi. Toisaalta ymmärtää sen, että sisällöntuottajat haluavat ikään kuin iskeä takaisin vihakommentteja vastaan, mutta se antaa niille vain enemmän huomiota.

      Vanhoissa töissä virheiden huomaaminen kertoo aina kasvusta! :)

      Poista