torstai 26. lokakuuta 2017

Suomi vai Finlandia?


Finlandia on Mei Noguchin, vuosina 2012 ja 2013 Suomessa julkaistu kaksiosainen sarja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomeen. Sarjassa seurataan Airia, japanilaista vaihto-opiskelijaa, joka on lapsuudesta asti ollut ihastunut joulupukkeihin ja haluaa nyt tulla oikeaksi joulutontuksi.

Tarinassa oli monia outoja juttuja. Koko ensimmäisen kirjan ajan ihmettelin, miksi Suomesta käytetään jatkuvasti sanaa Finlandia ja pisteeni mangaa kohtaan laskivat jokaisella kerralla kun ”me täällä Finlandiassa” sitä ja tätä. Manga oli kuitenkin sen verran viihdyttävä, että tartuin toiseenkin osaan. Toisen osan alussa ystävällisesti minulle kerrottiin, että Finlandialla ei tarkoiteta sarjassa Suomea, vaan Finlandia on eräs kaupunki Suomessa napapiirin paikkeilla. Ei tosin mainittu missään välissä, että kuvitteellinen kaupunki, mutta tuo tieto helpotti suunnattomasti suhtautumistani sarjaan. Olin jo miettinyt, miksi suomentaja ei ollut kirjoittanut Suomi, vaikka alkuteoksessa olisi jotain häikkää Suomen nimen ulkoasussa ollutkin.

Lisäksi liuta muitakin hassuja yksityiskohtia tuossa kuvitteellisessa Finlandia-kaupungissa ja sen asukkaissa oli. Tosin ne asiat pomppasivat silmään kenties lähinnä siksi, että paikoitellen sarjassa oli onnistuttu tavoittamaan ihan hyvinkin suomalaista henkeä. Erityisesti kesäiset maisemat ja männyt olivat ihanan suomalaisia.

Ilahduin myös siitä, miten sarja käsitteli saamelaisuutta. Ensimmäisessä kirjassa ja vielä toisenkin puolella vähän kiristelin hampaita sarjan esittämien saamelaisten kuvaukselle, mutta lopulta kaikelle löytyi selitys – asia, joka on valitettavasti totta nykypäivän turistipaikoissa.

Tosiaan, Airi tuli vaihto-oppilaaksi Suomeen jonkinlaiseen tonttukouluun. Tuossa koulussa oli high school piirteitä ja muutenkin tonttujen ja joulupukkien (parrattomien joulupukkien, voi apua) kouluttaminen tuntui vähän hassulta. Tonttuja ja pukkeja koulutettiin siis turismiin, viihdyttämään lapsiperheitä ympäri vuoden tuolla Finlandian kaupungissa. Toisaalta olen iloinen, että tonttuja ei ainakaan koulutettu missään velhokoulun kaltaisessa paikassa maagisiksi otuksiksi.

Mei Noguchi oli perehtynyt Suomeen, ja jotkin suomalaiset yksityiskohdat olivat ihan huippuja. Vaikka jotkin asiat olivat hyvin kärjistettyjä ja alleviivattuja, ilahduin esimerkiksi Iittalan astioista valtavasti. Jotkin suomalaisten nimet tosin olivat vähän erikoisia, kuten Cain ja Jurin. Yksityiskohtia ei onneksi liikaa ollut ahdettu Suomi-viitteillä ja niiden putkahtelut esiin olivat ilahduttavia (paitsi silloin, kun faktat olivat jotenkin pielessä).

Tarinan sijoittaminen vieraaseen kulttuuriin on aina riskialtista ja pohjamateriaalia ja tietoa on hankittava niin paljon kuin käsiin vain saa. Vaikka ulkomaalaiselle pienet virheet eivät ollenkaan edes näy, ne saattavat tuntua typeriltä tai pahimmassa tapauksessa loukata niitä, jotka kuuluvat käsiteltävään kulttuuriin oikeasti. Tätä teemaa käsiteltiin jopa sarjan aikana.

Oli hyvin mielenkiintoista lukea manga, tai ylipäätään mikä tahansa teos, joka sijoittuu Suomeen, vaikka tekijä ei olekaan suomalainen. En muista törmänneeni tämän tapaiseen oikeastaan koskaan aikaisemmin. Sain hyvän muistutuksen, miten tärkeää on hankkia materiaalia ja tehdä taustatyönsä kunnolla. Vaikka virheitäkin löytyi, oli Mei Noguchi onnistunut mielestäni hyvin, olen iloinen, että mitään liian kliseistä hän ei esimerkiksi ollut ottanut mukaan. Uskon, että Japanissa tämä antaa nuorille Suomesta kiinnostuneille itse asiassa aika hyvänkin tietopaketin.

Tarina kulki jouhevasti ja vaikka joitain omituisuuksia oli vaikeampi sulattaa sen takia, että ne oli tuotu niin tuttuun ympäristöön (en usko, että olisin hämmentynyt pukkeja sydämestään fanittavasta Airi-tytöstä niin palon, jos tarina olisi sijoittunut vaikka Amerikkaan tai Japaniin). Tarinassa oli lopulta syvempiä aineksia kuin olisin alun perusteella osannut ollenkaan odottaa. Tämä oli hyvää luettavaa, ja vaikka voisin tämän Hopeasokerimestari ja musta keiju -mangasarjan ohella sijoittaa "teinimangaksi", tämä viihdytti kuitenkin oikein hyvin. Hahmoihin ehti tutustua hyvin ja visuaalisuudeltaan sarja toimi – ei liikaa koreilua, mutta helppoa ja kaunista seurattavaa. Tosin Airin ulkonäkö tuntui olevan alati pienessä liikkeessä ja alussa minun oli vaikea erottaa Tuure ja Cain toisistaan.

Harmi, että tässä oli vain kaksi osaa. Vaikka tarina ei jäänyt kaipaamaan mitään lisää, olisi näitä mielellään lukenut useammankin. Oli kutkuttavaa lukea Suomesta!



Lähteet:
Julkaisutietojen tarkistus: Finlandia, https://tokio.fi/manga/finlandia, viitattu 26.10.17

PS: Jouluun on tänään 60 päivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti