Finlandia on Mei Noguchin, vuosina 2012 ja 2013 Suomessa julkaistu kaksiosainen sarja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomeen. Sarjassa seurataan Airia, japanilaista vaihto-opiskelijaa, joka on lapsuudesta asti ollut ihastunut joulupukkeihin ja haluaa nyt tulla oikeaksi joulutontuksi.
Tarinassa oli monia outoja juttuja. Koko ensimmäisen kirjan
ajan ihmettelin, miksi Suomesta käytetään jatkuvasti sanaa Finlandia ja
pisteeni mangaa kohtaan laskivat jokaisella kerralla kun ”me täällä
Finlandiassa” sitä ja tätä. Manga oli kuitenkin sen verran viihdyttävä, että
tartuin toiseenkin osaan. Toisen osan alussa ystävällisesti minulle kerrottiin, että
Finlandialla ei tarkoiteta sarjassa Suomea, vaan Finlandia on eräs kaupunki Suomessa
napapiirin paikkeilla. Ei tosin mainittu missään välissä, että kuvitteellinen
kaupunki, mutta tuo tieto helpotti suunnattomasti suhtautumistani sarjaan. Olin
jo miettinyt, miksi suomentaja ei ollut kirjoittanut Suomi, vaikka
alkuteoksessa olisi jotain häikkää Suomen nimen ulkoasussa ollutkin.
Lisäksi liuta muitakin hassuja yksityiskohtia tuossa
kuvitteellisessa Finlandia-kaupungissa ja sen asukkaissa oli. Tosin ne asiat pomppasivat
silmään kenties lähinnä siksi, että paikoitellen sarjassa oli onnistuttu tavoittamaan ihan
hyvinkin suomalaista henkeä. Erityisesti kesäiset maisemat ja männyt olivat
ihanan suomalaisia.
Ilahduin myös siitä, miten sarja käsitteli saamelaisuutta.
Ensimmäisessä kirjassa ja vielä toisenkin puolella vähän kiristelin hampaita
sarjan esittämien saamelaisten kuvaukselle, mutta lopulta kaikelle löytyi
selitys – asia, joka on valitettavasti totta nykypäivän turistipaikoissa.
Tosiaan, Airi tuli vaihto-oppilaaksi Suomeen jonkinlaiseen
tonttukouluun. Tuossa koulussa oli high school piirteitä ja muutenkin tonttujen
ja joulupukkien (parrattomien
joulupukkien, voi apua) kouluttaminen tuntui vähän hassulta. Tonttuja ja pukkeja
koulutettiin siis turismiin, viihdyttämään lapsiperheitä ympäri vuoden tuolla
Finlandian kaupungissa. Toisaalta olen iloinen, että tonttuja ei ainakaan koulutettu missään velhokoulun kaltaisessa paikassa maagisiksi otuksiksi.
Mei Noguchi oli perehtynyt Suomeen, ja jotkin suomalaiset
yksityiskohdat olivat ihan huippuja. Vaikka jotkin asiat olivat hyvin
kärjistettyjä ja alleviivattuja, ilahduin esimerkiksi Iittalan astioista valtavasti. Jotkin suomalaisten nimet tosin olivat vähän erikoisia, kuten Cain
ja Jurin. Yksityiskohtia ei onneksi liikaa ollut ahdettu
Suomi-viitteillä ja niiden putkahtelut esiin olivat ilahduttavia (paitsi silloin, kun faktat olivat jotenkin pielessä).
Tarinan sijoittaminen vieraaseen kulttuuriin on aina
riskialtista ja pohjamateriaalia ja tietoa on hankittava niin paljon kuin
käsiin vain saa. Vaikka ulkomaalaiselle pienet virheet eivät ollenkaan edes
näy, ne saattavat tuntua typeriltä tai pahimmassa tapauksessa loukata niitä,
jotka kuuluvat käsiteltävään kulttuuriin oikeasti. Tätä teemaa käsiteltiin jopa
sarjan aikana.
Oli hyvin mielenkiintoista lukea manga, tai ylipäätään mikä
tahansa teos, joka sijoittuu Suomeen, vaikka tekijä ei olekaan suomalainen. En
muista törmänneeni tämän tapaiseen oikeastaan koskaan aikaisemmin. Sain hyvän
muistutuksen, miten tärkeää on hankkia materiaalia ja tehdä taustatyönsä kunnolla. Vaikka virheitäkin löytyi, oli Mei Noguchi onnistunut
mielestäni hyvin, olen iloinen, että mitään liian kliseistä hän ei esimerkiksi
ollut ottanut mukaan. Uskon, että Japanissa tämä antaa nuorille Suomesta
kiinnostuneille itse asiassa aika hyvänkin tietopaketin.
Tarina kulki jouhevasti ja vaikka joitain omituisuuksia oli
vaikeampi sulattaa sen takia, että ne oli tuotu niin tuttuun ympäristöön (en
usko, että olisin hämmentynyt pukkeja sydämestään fanittavasta Airi-tytöstä niin
palon, jos tarina olisi sijoittunut vaikka Amerikkaan tai Japaniin). Tarinassa
oli lopulta syvempiä aineksia kuin olisin alun perusteella osannut ollenkaan
odottaa. Tämä oli hyvää luettavaa, ja vaikka voisin tämän Hopeasokerimestari ja
musta keiju -mangasarjan ohella sijoittaa "teinimangaksi", tämä viihdytti
kuitenkin oikein hyvin. Hahmoihin ehti tutustua hyvin ja visuaalisuudeltaan
sarja toimi – ei liikaa koreilua, mutta helppoa ja kaunista seurattavaa.
Tosin Airin ulkonäkö tuntui olevan alati pienessä liikkeessä ja alussa minun
oli vaikea erottaa Tuure ja Cain toisistaan.
Harmi, että tässä oli vain kaksi osaa. Vaikka tarina ei jäänyt kaipaamaan mitään lisää, olisi näitä mielellään lukenut useammankin. Oli kutkuttavaa lukea Suomesta!
Lähteet:
Julkaisutietojen tarkistus: Finlandia, https://tokio.fi/manga/finlandia, viitattu 26.10.17
PS: Jouluun on tänään 60 päivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti